sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Keväthuoltoa


Kevään huoltotyöt aloitettiin jo pääsiäisen aikoihin keväisen lämpimissä keleissä. Tänä vuonna työlistalla ei ollut suurempia "projekteja" kuten viime vuonna kun pohja kunnostettiin perusteellisesti.
Istuinten metallijaloista oli maali kuitenkin lohkeillut joten päätimme raaputtaa ne puhtaiksi ja maalata tai oikeammin spraymaalata ne uudestaan. Hienon kiiltävät ja sileät niistä tulivatkin.


Veneemme huoltotyöt tehdään kesämökkimme takapihalla, ja kuten kuvasta näkyy valtaa erilaiset purkit ja työkalut liiterimme rappuset totaalisesti kunnostuksen ajan. Toisaalta on erittäin kätevää kun vene on omalla pihalla, pienenä haittana tietysti on se, että kevätkunnostusta voi tehdä vain viikonloppuisin, mutta tosin silloin sitäkin pidempiä päiviä tehden.



Edellisinä vuosina olemme veneen kellastumat puhdistaneet mm. oksaalihapolla mutta tänä vuonna venemessuilla eräs myyjä sai meidät ylipuhuttua kokeilemaan Universal Stonea. Kuten alla voi nähdä oli jälki erinomaista.



Ja lopuksi sitten vahaa pintaa ja kiillotusta ja Wau, taas kiiltää kyljet. 
Nyt on kaikki valmista vesillelaskua varten, olisiko se jopa ensi viikonloppuna ?

Ei kommentteja: