lauantai 7. syyskuuta 2013

Viikonlopun viettoon -Stora Träskö-



Kovasti viikolla pidettiin peukkuja, että viikonlopun sääennuste pitäisi paikkansa ja saisimme vielä syyskuussa nauttia auringosta ja lämmöstä ja tehdä ehkäpä tämän vuoden viimeisen yönyli retken saarikohteeseen.

Lauantaina lähes kesähelle, nautimme lämmöstä ja kauniista maisemista. Illalla grillasimme kalliolla auringonlaskua ihaillen. Ilta alkoi hämärtyä ja pimentyä jo kello yhdeksän aikoihin, eipä muuta kuin pää tyynylle odottamaan seuraavaa päivää.

Aamu ei valjennut ... olimme sankan sumun ympäröiminä aina puoleen päivään saakka jolloin aurinko vihdoin jaksoi punkea sumun lävitse. Päiväkävelyllä löysimme vanhan pihapiirin, omenapuun ja viinimarjoja, talon perustuksistakin aivan pienen osan. Tämä saari on kuulunut Porkkalan vuokra-alueeseen ja talo varmastikin silloin käyttämätön, mutta kuka täällä on asunut ja kalastellut sitä ennen ...

Alla kuvassa sumu oli jo hiukan hälventynyt ja merellä näkyikin jo veneiden silhuetteja, sitä ihmettelimme ettei sumutorven ääniä kuulunut ollenkaan, taisivat muutkin veneilijät odotella sään selkenemistä.


Ei kommentteja: